YOU CAME HERE FOR A REASON

10 X SYYTÄ MIKSI LÄHTEÄ REISSUUN YKSIN + MATKAVIDEO OSA 1.

10 X SYYTÄ MIKSI LÄHTEÄ REISSUUN YKSIN + MATKAVIDEO OSA 1.

Heippa rakkaat ystävät,

Kosin matkasta on nyt parisen viikkoa ja olen vihdoin saanut kameran takaisin huollosta ja päässyt tekemään teille jo ensimmäisestä matkustuspäivästä videon. Reissun budjetista, miljööstä, kokemuksistani kohteessa ja syistä miksi halusin lähteä matkalle yksin, on kyselty paljon, joten päätinkin kirjoittaa tästä teille muutaman postauksen verran.

Tässä ensimmäisessä postauksessa käsittelen lähinnä niitä syitä miksi reissuun on hyvä ja kannattaakin lähteä silloin tällöin ihan YKSIN.

Oma kesälomani sijoittui kesäkuun alkuun ja säät Suomessa olivat kylmät ja karmivat isolla K:lla… Pohdin pitkään, että uskaltaisinko lähteä reissuun oikeasti yksin, kun muut ystäväni olivat kiinni töissä. Päivää ennen lähtöäni löysin kuitenkin mielettömän tarjouksen napsu.fi/akkilähdöt -sivustolta. Meno-paluu lennot Kosin saarelle Kreikkaan olivat 160 e. Hotellin taas löysin booking.com-sivustolta 130e/vk hintaan.

Ajattelin, että tämä matka toimisi yhtenä harjoituksena syksyn Nizzan opiskeluvaihtoa varten, jonne olen myös lähdössä yksin, joten miksipä en käyttäisi tilaisuutta hyödyksi ja lähtisi kokemaan yksinmatkailun huumaa samantien Kreikkaan.

Kokosin tähän listaan nyt asioita, joita opin matkani aikana ja perustelen syitä sille, miksi suosittelen kaikille yksinmatkailua!

1.Saat tulla ja mennä kohteessa miten haluat. Sinun ei tarvitse miellyttää ketään muuta kuin itseäsi. Jos olet elänyt pitkään stressissä tai kiireessä, niin suosittelen erittäin vahvasti kokeilemaan yksinmatkailun huumaa.

2.Uskallat tutustua uusiin ihmisiin eri tavalla. Matka parhaan ystävän kanssa voi mennä siihen, että olette keskenään koko reissun. Yksin matkustaessa ihmiset lähestyvät sinua jo alkujaan avoimemmin ja haluavat auttaa sinua kaikessa, jotta saat matkastasi ikimuistoisen.

3.Muutaman päivän jälkeen huomaat, ettet todellakaan ole enää yksin vaan saat helposti ystäviä jo hotellista ja ravintolan baareista, kun uskallat aloittaa small talkin muutamalla sanalla. Itse sain parhaat ystäväni reissusta ihan hotellin aulasta ja hotellin henkilökunnasta.

4. Oma rauha. Mikään ei ole niin ihanaa, kuin viettää viikko tai kaksi ihan omissa oloissaan ja ajatuksissaan.

5.Saat itse päättää mille retkille lähdet. Saat kuunnella sydäntäsi ja lähteä juuri niille erikoisimmillekkin reissuille mitä päähäsi juolahtaa. Itse kävin esim. tulivuorilla, pyöräretkellä, Kos Townissa ja veneretkillä. Yhtenä iltana brittiystäväni pyyti minua myös Kos Towniin bailaamaan mutta olin niin poikki, etten sinä päivänä yksinkertaisesti kyennyt enää liikkumaan. Toinen ystäväni pyysi minua taas veneretkelle Turkkiin, joten mahdollisuuksia piisaa, kun vain pitää mielen avoimena.

6.Vältyt riidoilta. Ei tarvitse tapella kenenkään kanssa, että mihin ravintolaan mennään syömään tai kauanko kiertelet shoppauskohteissa, sillä sinä päätät itse kaikesta.

7.Itsenäistyminen. Yksinmatkailu on hyvä tapa harjoittaa itsenäistymistä esim. ennen muuttoa omilleen tai ennen muuttoa uuteen kaupunkiin. Huomaat miten hyvin osaat olla ihan itseksesi ja hoitaa kaikki tarvittavat asiat ilman parhaan kaverin tai äidin käsivartta. Yksinmatkailu kasvattaa sinua henkisesti erittäin paljon ja opit ymmärtämään miten avoimella asenteella elämässä saa aikaan ihmeitä.

8.Oman elämän pohtiminen ja matka myös itseesi. Yksinmatkailu on hyvä hetki myös pohtia omia tavoitteita elämässä. Kuka minä olen ja millaista elämää minä haluan oikeasti elää. Matkailtaessa huomaat myös paljon piirteitä itsestäsi. Mistä asioista oikeasti pidän ? Millaisista ihmisistä pidän? Voisinko asua joskus kenties ulkomailla ? Opit myös näkemään ja kuulemaan erilaisia ajattelutapoja eri kulttuureista. Voit saada näistä lisää väriä omaan elämääsi ja oppia toisaalta myös arvostamaan suomalaista kulttuuria ja meidän omia tapoja entistä enemmän.

9.Matkan ajankohdan valinta. Saat valita ajankohdan matkallesi aivan itse. Lähde silloin, kun sinulle parhaiten sopii. Kavereiden kesälomat tai kissanristijäiset eivät rajoita reissuasi.

10. Kielitaidon kehittyminen. Tämän merkitystä ei voi edes sanoin tarpeeksi hehkuttaa. Kielitaito kehittyy vääjämättä, koska sinun tulee selviytyä matkustelusta ihan omin sanoin englannin kielellä. Et voi turvautua parhaan kaverisi tai siskosi kielipäähän vaan saat itse yrittää selittää asiat kuin asiat ulkomaalaisille. Itse tapasin reissussa australialaisia, brittejä, puolalaisen ja paljon tietysti itse paikallisia. Tärkeintä kielitaidossa on se, että saat jotenkin sönkötettyä haluamasi asian perille. Millään pikku prepositioilla tai muilla ei ole mitään väliä,  vaan kuhan sanat menee sinnepäin niin vastapuoli kyllä ymmärtää. Reissussa oppii myös hauskoja sanontoja ja letkautuksia paikallisella kielellä, joita voi letkauttaa vitsikkäästi aina tilanteessa kuin tilanteessa.

Loppuun vielä video matkustuspäivästäni jännityksineen, viineineen ja kreikkalaisine leivoksineen. Seuraavassa vlogi jaksossa pääsette sitten vielä paremmin kiinni itse reissuni sisältöön.

 

Ihanaa viikonloppua !  Muistakaahan kommentoida, tilata youtube-kanavaani ja rakastaa tätä elämää sellaisena kuin se tänään ja tässä on.

 

Rakkaudella,

Laura.



4 thoughts on “10 X SYYTÄ MIKSI LÄHTEÄ REISSUUN YKSIN + MATKAVIDEO OSA 1.”

  • Moi!
    Oot kyllä ihan huippu inspiroiva tyyppi..
    Susta saa todella paljon energiaa, aina kun meinaan luovuttaa jossain tai muuten vaan tuntuu ettei mikään onnistu niin tuun lukee sun blogia tai kattoo videoita, sit taas saa ne voimat ja itsevarmuuden takas. 🙂 Oon halunnu aina lähteä yksin reissuun jopa ehkä muuttaakin ulkomaille, mut oon aina pelänny sitä kielitaitoa mikä mulla on aika surkea 🙁
    Ihan huippu hyvää kesää ja innolla odotan jo seuraavia videoita ja tekstejä :))

    • Voi apua miten ihanasti sanottu. Kiitos <3 Kielitaitoa ei todellakaan tarvitse pelätä, kehonkielellä ja käsimerkeillä kuule pääsee aivan tajuttoman pitkälle, tai sanakirja taskuun tiukkoja tilanteita varten. Kiitos inspiraatiosta ja motivaatiosta alkaa taas tehdä enemmän tekstejä ja videoita 🙂 ihanaa kesää sinne <3

  • Ihailen sua että miten oot noin rohkea!❤ mulla on hiukan hölmö kysymys mutta olisko sulla mitään vinkkejä eron jälkeiseen yksinäisyyteen että miten selvitä siitä.. tai ylipäätään voisitko tehä postauksen liittyen parisuhteeseen ja eroamiseen?

    • Hei ihanuus siellä <3 Kirjoitin juuri nyt uusimman postaukseni erosta ja miten selvitä siitä juuri sinun kysymyksesi inspiroimana.Järjetön kiitos näin ihanasta kommentista. Parasta kesää sinne <3:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *