YOU CAME HERE FOR A REASON

MITEN SELVITÄ EROSTA ? RAKKAUDEN RUMA ANKANPOIKANEN VAI OMAN ELÄMÄN AFRODITE?

MITEN SELVITÄ EROSTA ? RAKKAUDEN RUMA ANKANPOIKANEN VAI OMAN ELÄMÄN AFRODITE?

Kirjoitin tämän postauksen alunperin vuonna 2015 ja tämä on edelleen yksi eniten kommentoitujani postauksia kaikkien näiden vuosien jälkeenkin. Nyt, kun taas tällaisesta rakkaus-aiheisesta postauksesta kyseltiin niin päätin julkaista tämän tässäkin blogissa, jotta joku,  joka on tällä hetkellä tässä tilanteessa voi saada jotakin turvaa tai sielunsiskoutta tästä postauksesta.

Voin jotenkin edelleen samaistua tähän postaukseen täysin. Olen elänyt kyllä näiden ohjeiden mukaan mitä itselleni olen antanut ja vaikka edelleen elän elämääni yksin, en koe, että tämän postauksen merkityksellisyys ja opetus olisi kadonnut mihinkään. Palaan tähän kirjoitukseen aina, kun tuntuu, että tarvitsen vahvistusta ja tukea sille, että elämä kantaa aivan äärettömän hyvin juuri näin kuin se tässä hetkessä tällaisenaan on. Miehen kanssa tai ilman.

Torstai / 19.11.2015

OLENKO MINÄ RAKKAUDEN RUMA ANKANPOIKANEN?
On itsenäisyyspäivä 2013. Istun Ukkohallan rinteessä lumilauta kainalossa rinteen keskellä ja itken suoranaista huuto-itkua. PMMP laulaa rinneradiosta että:

“Tässä elämä on : oma, kallis ja tarpeeton.
Joki joutava laineillaan
mua lastuna vie mukanaan,
ja ensin mä vapisen aaltojen alla.
Opin olemaan antautumalla.
Pohjallakaan ei yksinään olla:
alakulo on seurana haikeuden.”

Miten voikin sattua näin paljon ? Ei, ei sattunut siksi, että olisin kaatunut laudalla. Olin kaatunut rakkaudessa. Sydämeni oli musta. Kysyin mielessäni jopa Jumalalta, että miksi teet minulle näin. Olenko saanut liikaa elämässä ?  Sanoin, äidille ja isälleni, että tästä en enää nouse. Olihan sen naivia, mutta siinä hetkessä se tuntui niiin aidolta tunteelta. Niin todelta.

Äiti nappasi minut mukaan rinteen reunalta ja sanoi, että mennäänhän juomaan yhdet minttukaakaot. Terästyksellä. Isäni taas tokaisi muutaman viinilasin jälkeen, että : ” Voi Laura, löytyy kuule se mies jonka ei tarvitse edes sekuntia miettiä haluaako hän olla kanssasi. Jotkut jopa maksaisi miljoonia pienestä hetkestä. Nyt lopeta tuo vollotus ja alat vain elämään.” Isäni ja äitini olivat niin oikeassa.

Uskon, että tämän reissun jälkeen alkoi oikeasti vasta todellinen toipumisprosessi erosta.Kiitos sen, että olen saanut aina jakaa perheeni ja sisurusteni kesken sydänsurut ja muut murheet. Ohjeita ja kuuntelevia korvia on ollut aina ja olen niistä ikuisesti kiitollinen.

Erosin siis noin. 5 vuoden suhteesta. Tuolloin Itsenäisyyspäivään mennessä erosta oli kulunut noin puoli vuotta ja tuon puolen vuoden aikana en ollut muuta kuin itkenyt, kylpenyt kyynelmeressä ja oikein kieriskellyt katkeruudessa ja itsesäälissä.

Erosimme oikeista syistä, koska olimme loppupeleissä vain ystäviä. Ystäviä, jotka unohtivat parisuhteen vuoksi omat unelmat, tukahduttivat hullut haaveensa ja itsensä toteuttamisen. Kaikki aina vain parisuhteen vuoksi.Tai näin minä ainakin koen omalta osaltani tänään ja tässä. En pystynyt olemaan suhteessa loppujen lopuksi oikea minä. Se minä joka sydämessäni halusin olla. Sulkeuduin pelkästään elämään suhteessa, jota varjosti myös poikaystäväni vahva mustasukkaisuus. En katsonut muita miehiä silmiin, en meikannut kuin harvoin, osallistunut koulun yhteisiin juhliin tai pukeutunut kauniisti niin usein kuin olisin halunnut.

Ero tuntui niin saatanan pahalta, olimmehan ikään kuin kasvanut yhteen. Vaikka itse halusin eroa juuri näistä mainitsemistani syistä, niin se, että piti mennä  sinne “heikoille jäille”  yksin,  pelotti aivan helvetisti. Kuka minä oikeastaan olen ihan vain yksikseni ? Mitä minä haluan tehdä omassa elämässäni ilman toisen ajattelemista ja hänen toiveisiinsa nojautumista ?
Halu selvittää vastauksia näihin kysymyksiin oli lopulta kuitenkin niin suuri , että päätin lähteä mieluummin kuin jäädä tuttuun ja turvalliseen.
Luulin, että olisin osannut varautua ex-poikaystäväni heti seuraavilla viikoilla ilmestyviin uusiin naisiin vahvalla itsevarmuudella mutta se nyt oli sanomattakin selvää, että olin väärässä. Satutti tajuttomasti. Halusin hänet takaisin niin palavasti ettei mitään järkeä. Enkä näin jälkikäteen mietittynä todellakaan oikeista syistä , vaan siksi, että saisin tuntea tuon valtaistuimen paikkani lämmön vielä edes kerran. Mielessäni kuitenkin tiesin, että vaikka olisimme palanneet yhteen,  niin ei ne ongelmat mihinkään olisi poistuneet. Ihmistä ei voi muuttaa, jos hän ei itse halua muutosta.

Loppujen lopuksi olimme siis pieniä lapsia, jotka olivat vain päättäneet kasvaa yhteen. Olisihan se ollut kaunis tarina lapsille kerrottavaksi kuinka olin loppuelämäni ensirakkauteni kanssa mutta todellisuudessa se tarina olisi ollut suhteellisen surrealistinen, ainakin tämän päivän tinder- tuulessa.

CHARLIE CHAPLIN QUOTE

Eroaminen ei ole enää tabu, suhteisiin mennään ehkä helpommin kuin aikaisemmin ja siksi myös eksytään kaidalta polulta. Nykypäivän some maailmassa ei ole kovin vaikea lähettää face-viestiä naapurin Niilolle,tykätä hänen uusimmasta insta-kuvasta ja täpätä sydäntä Tinderissä (jota joku oli jossain lehtiartikkelissa kutsunut hauskasti valomerkin jälkeiseksi lihatiskiksi). Ja tämä kaikki totta kai vaan “ystävyyden merkeissä “.. Jos et haista sarkasmia niin sitä se oli. Olen kasvanut konservatiivisessa suhteessa niin minun on vaikea ymmärtää välillä tätä kulttuuria, missä varatut täysin tuntemattomat ihmiset aloittaa juttelun “kaverina” uusille naisille ja miehille tutustumisen halun ja viinilasilliselle pyynnön merkeissä. Koen itse niin, että silloin kun minä rakastun ja varsinkin kun alan oikeasti rakastamaan jotakin ihmistä,  niin ei minulla toivon mukaan ole tarvetta etsiä kaikenaikaa uusia miesystäviä lisää internetistä ? En tiedä olenko luostarista karannut nunna näiden ajatuksieni kanssa mutta näin minä ajattelen. Ystäviä pitää olla molemmista sukupuolista mutta liian usein keskustelut haiskahtavat muullekkin kuin vilpittömyydelle.

APUA OLETKO OLLUT OIKEASTI YKSIN NOIN PITKÄÄN ?

Noh, tätähän minulta on kysytty nyt aivan liian monta kertaa, että miksi olen yksin? Enkö ole ahdistunut? Pelkäänkö, että kuolen yksin? Kenen kanssa vietän juhlapäivänä? Mitä kun tulen kotiin ja olen vain YKSIN tuoksukynttilöideni keskellä? YKSINYKSINYKSIN.


MITÄ HITTOA KYSYN MINÄ ?

Ensinnäkin olen 23 vuotta. Nainen, jonka elämä on vasta alussa.Yksin oleminen pitkän parisuhteen jälkeen on ollut PARASTA aikaa mitä tiedän. Ja voi kyllä,  olen tavannut kyllä huikeat 3 ihmistä tässä parisuhteen jälkeen 3 vuoden sisällä, joita olen ehkä tapaillut muutaman kuukauden. En tiedä otinko isäni sanat tuolloin Ukkohallan rinteessä vähän liiankin kirjaimellisesti, mutta en ole tapaillut heppoisin perustein ketään.En siksi, että kokisin olevani millään tavalla erityinen tai ylimielinen vaan koska suojelen itseäni. Myönnettäköön myös, että ehkä minulla on ollut myös jonkinlainen halu kasvaa ensin omien ajatusteni kanssa.

Annan itselleni erittäin korkean arvon ja lisään verot siihen päälle. Minulle merkitsee niin paljon enemmän ihmisten sisäinen kauneus ja ehkä siksi sorrun liian usein tuomitsemaan ne perusteet millä joku haluaa nähdä minut.Toki tähän vaikuttaa myös noiden pieleen menneiden juttujen leima takaraivossa. Minulla on ehkä vielä paljon kasvamista ja opittavaa sen suhteen, että opin luottamaan siihen, että joku haluaa nähdä minut oikeasti siksi, että olen kiinnostava ihminen eikä siksi että olen pelkästään kiinnostavan näköinen ihminen. Ehkä myös otan tämän tapailukulttuurin liian vakavasti mutta toisaalta en voi luonteellenikaan mitään. Moni kakku voi olla päältä kaunis mutta sisältä hometta. En koe kuitenkaan vaativani liikaa jos sanon, että haluan ensin kunnioitusta ja Charlie Chaplinin sanoin naked soul before naked body. Ja ei, en kuulu mihinkään uskonlahkoon. En myöskään ajattele, että ” ei seksiä ennen avioliittoa”. Tyylini on pikemminkin oman arvonsa tietävä ja kunnioitusta vaativa.

Ja kyllä, olenhan toki myös pessimistinä ajatellut, että kun kissa on nyt päässyt jaloilleen ja rakastaa omaa arkeaan niin jos on pienikin mahdollisuus, että tämä juttu menee puihin ja sydämeni särkyy niin ei tähän missään nimessä kannata ryhtyä. Ja kun otan huomioon “exceliin virittämän todennäköisyystaulukon”… niin senkään mukaan suhde ei tule onnistumaan, joten en tapaa herra X:sää, koska saattaisin a) särkeä sydämeni b) tippua mustaan aukkoon ja c) menettää oman onneni ikuisesti ja päätyä kadotukseen……..

MUTTA,

no asiahan nyt ei ole ihan noin mustavalkoinen. Kolme kertaa kun olen tapaillut, olen ollut “erittäin ihastunut. ” Olen käynyt kakkupalat leipomosta, kirjoittanut vaaleanpunaisia post-it lappuja, siivonnut kuin hullu, yrittänyt olla niin helvetin hyvännäköinen, ostanut miehen vanhemmille tuliaisia, tehnyt kaiken jotta voisin suoriutua tästä jonkin asteen “tapailutyttöystävänä olemisesta” täydellisesti. Nykyään vitsailen muille sillä, että kun rakkautta ei voi suorittaa niin ihmekkös minä en ole siinä jollain tapaa onnistunut ja sainkin takkiini noissa kaikissa jutuissa. Totuus on, että nämä 4 vuotta eron jälkeen ovat olleet toipumista, en ole ihastunut syvästi noihin ihmisiin ketä olen tapaillut vaan olen ihastunut/rakastunut tunteeseen olla tyttöystävä. Tunteeseen olla jollekkin tärkeä. Tunteeseen saada passata jotakin. Eihän se niin pidä mennä, mutta olen tajunnut asian vasta nyt kun olen ollut pidemmän aikaa ihan omissa nahoissani tapailematta ketään.

MIKSI YKSINELÄMINEN ON PARAS ASIA, MITÄ MINULLE ON TAPAHTUNUT?

Näiden neljän vuoden aikana olen oppinut rakastamaan itseäni joka päivä enemmän ja enemmän sellaisena kuin olen. Vartaloani, ajatuksiani , tietynlaista hulluuttani ja luonnettani kaikkine virheineen. Se on ollut yksi merkittävimpiä ja vaikeimpia saavutuksia mitä voi elämässä oppia.Toki näiden tuntemuksien kanssa ollaan välillä menty vuoristorataa mutta suunta on ollut silti hyvin selvillä.

Totuus on, että olen todellakin vasta elämäni alussa ja nämä asiat mitä sanon ovat aina toistoa ja muistutusta tselleni siitä miten minun tulisi ajatella itsestäni ja elämästäni. En ole profeetta, joka on syntynyt näiden ajatusteni kanssa vaan olen oppinut nämä kantapään kautta ja koska olen mokaillut niin hitokseen paljon. Olen feilannut useammin kuin onnistunut mutta onneksi niin, sillä virheistä oppii tai niin sanoi joku viisas aikoinaan.

Häpesin vartaloani, sanojani, outouttani. Epävarmuus näkyi minusta. Vaikka olin ulkoisesti ehkä jonkun mielestä hyvässä kunnossa tai muuta niin sisältäpäin en ollut varma itsestäni. Yksi vaihto-oppilas vuosi sitten pysäytti minut Joensuun keskustassa  ja sanoi, että “olet mielestäni tajuttoman kaunis, mutta kävelet kadulla niin kuin joku olisi kuollut”. Kukaan ei ollut kuollut, en vain pitänyt itsestäni sellaisena kuin olin. Nyt 3 viikkoa sitten yksi ystäväni tokaisi, että ryhtini on suoristunut ja näytän siltä, että mulla on hiton hyvä olla. Ja niin mulla onkin. Rakastan nykyään arkeani, itseäni ja elämääni ja olen onnellinen siitä. Tämähän totta kai kuulostaa suomalaisen korvaan narsistiselta ja itsekeskeisen p*skiaisen puheelta, mutta toivon että ymmärrätte mitä tarkoitan tai jos ette niin sekin on mulle vähintään ihan ok.

TÄSSÄ VIIMEISET OPETUKSENI NIIN ITSELLENIKIN KUIN MUILLEKKIN,  JOTKA OLETTE EHKÄ VIELÄ SINKKUJA  TAI VASTA ERONNEITA.

1.Opi ensin rakastamaan itseäsi ennen kuin voit rakastaa ketään muuta. Jos et rakasta ensin itseäsi menet parisuhteeseen ehkä väärin perustein. Menet ottamaan jotakin antamisen sijaan. Ottamaan onnea, läheisyyttä, rahaa, huolenpitoa, hyväksynnän tunnetta yms. Onni on tällöin aina kiinni toisessa eikä sinussa itsessäsi. Se ei ole pitkällä tähtäimellä paras ajatus, sillä sittenhän onni voidaan aina viedä sinulta pois. Onni ei ole enää sinun käsissäsi vaan jonkun toisen, joka voi milloin tahansa päättää tehdä jotain, mistä et pidä. Rakenna onnesi siis syvälle itseesi, toisen ihmisen ja aineellisen materian sijaan. Kun onni on syvällä sydämessäsi, kukaan ei voi viedä sitä sinulta pois. Silloin, kun suhteessa molemmat antaa ja jakaa elämän iloaan yhteisessä synergiassa, ei kummankaan tarvitse roikkua toisen jalassa kiinni ja pelätä toisen karkaamista.

Sinkkuna ollessasi sinulla on täydellinen tilaisuus toteuttaa villeimmät unelmasi. Matkustele. Hyppää kaikkeen uuteen. Maista uusia ruokia. Puhu tuntemattomille.Käytä rahaa kokemuksiin tavaroiden sijaan. Tee kovasti töitä sen eteen mistä välität. Lopeta työ, jota vihaat. Deittaile. Tee jotain järjetöntä ja hullua. Rakasta ystäviäsi ja tee heidän kanssaan kaikkea siistiä. Hyppää tutkimusmatkalle itseesi. Mitä minä haluan? Miksi minä haluan tulla ? Onnistu. Epäonnistu. Kokeile kaikkea uutta. Uskalla. Älä hukkaa aikaasi negatiivisuuteen ja itsesäälissä kieriskelyyn. Hemmottele itseäsi ja nauti VAPAUDESTA. Voin kertoa, että olen tehnyt miljoonakertaa enemmän asioita ollessani yksin ja saavuttanut enemmän kuin ikinä. Ja sitäpaitsi en ole yksin, minulla on ystäviä , perhe ja koko maailma täynnä mahdollisuuksia joihin voin vaan hypätä mukaan.

2.ÄLÄ RAKASTU TUNTEESEEN OLLA JOLLEKKIN TYTTÖYSTÄVÄ.

En sano etteikö parisuhteen jälkeen voisi löytää heti uutta pysyvää rakkautta, mutta melko usein näihin juttuihin heti suhteen jälkeen hypätään väärin perustein. Kaivataan jännitystä,  läheisyyttä ja huolenpitoa.Pelätään yksinoloa. Kaivataan tunnetta olla jollekkin tärkeä. Eihän sinne yksinäisyyden heikoille jäille ja epämukavuusalueelle kukaan halua mennä. Mutta suosittelen silti menemään. Nouset sieltä vahvempana kuin koskaan. Näe kaikki miljoonat mahdollisuudet yksin olemisessa. Vain taivas on rajana.

3.ÄLÄ KATKEROIDU EROSTA TAI EPÄONNESTA RAKKAUDESSA.

Voi perkele kuinka usein olen itsekin tähän syyllistynyt ja kaivanut sen excelin epäonnistumisen taulukon esille. No voi kiitos treffikutsusta mutta viimeisimmän tutkimustulokseni ja taulukoiden mukaan et ole se Herra Oikea. Olen nyt kolme kertaa saanut turpaani joten sinäkin tulet olemaan yksi persläpi noiden muiden joukossa. ÖÖ EI!!! Kuhan olet löytänyt itsesi ja opinnut rakastamaan itseäsi uskalla heittäytyä sinne treffeille ilman ennakkoluuloja ja varsinkaan sitä epäonnistumisen pelkoa perseessä. Usko siihen, että juttu voi onnistua, eikä aina vaan epäonnistua.

Voi ihailla omenapuuta ja nauttia sen antimista, sen lakastuttua kiittää sitä ja jatkaa matkaa tai käyttää koko elämänsä sen vahtimiseen, aitaamiseen ja saksimiseen saadakseen täydellisen omenan lopulta ollessaan jo niin vanhan että makuaisit on mennyt.

Ylläoleva vertaus mielestäni erittäin hyvä, koskien erosta katkeroitumista tai muuten vastoinkäymisistä itseensä ottamista.
4. ERO ON POSITIIVINEN ASIA.
Luulin, että olin sisäistänyt tämän jo aikasemmin kunnes jäin itselleni kiinni taas itsesäälissä pyöriskelystä ja katkeruudessa kutemisesta. Tästä minulle opetti lisää Artturi niminen mies, joka pyysi minua kahville keskellä Helsingin Aleksanterinkatua. Hän tuli täysin puskista puhumaan minulle ja epäilin jopa hänen suomalaisuuttaan hetken, sillä harvoin suomalaiset miehet uskaltavat olla näin rohkeita. Okei, ehkä olen streotypioiden vanki itsekin… Mutta asiaan. Hän puhui niin kauniisti eroamisesta, että olin suorastaan pyörtyä.
Mitä opin ? Ero on ennen kaikkea POSITIIVINEN ASIA, sillä se mahdollistaa molemmille tien löytää parempi onni. On täysin järjetöntä olla kiinni onnettomassa suhteessa. Tässä hirttoköydessä roikkuu edelleen moni vielä tänäpäivänäkin. Ei uskalleta lähteä vaikka suhteen viimeinen ruutulippu olisi heilunut jo aikapäiviä sitten. Vaikka arvostan ja ihailen vanhanaikasia suhteita ja sitä miten treffeille pyydettiin kirjeellä niin järjettömyyttä en kuitenkaan ymmärrä. Alamäet kuuluvat jokaiseen suhteeseen, mutta on myös nähtävä, että joskus ero on ainoa oikea ratkaisu ja pelastus. Siinä ei ole todellakaan mitään hävettävää.
Ei jokaisesta deittikumppanista ole tarkoituskaan tulla elämän rakkautta. Se on kaunis hetki jonkun ihmisen kanssa. Se hetki voi kestää 2 minuuttia, 2 päivää, 2 viikkoa tai 20 vuotta. Aina suhteesta jää lopulta jotakin käteen vaikka seinä tulisikin vastaan ja se rakkauden laiva saapuisikin satamaan aikaisemmin mitä kuvittelit. Molemmat oppii ja kasvaa. Kauniit muistot hyvinä aikoina ei kuole koskaan. Joten älä ajattele epäonnistumista rakkaudessa negatiivisena vaan positiivisena.
Olen nyt yksin koska minun on pitänyt olla yksin, jotta olen voinut oppia rakastamaan itseäni. En pelkää rakkautta mutta en pelkää elää myös ilman sitä, sillä minulla on vahva pohja ja oma elämä. Jos tarvitsee miehen tai naisen elämäänsä tuomaan onnen, on se mielestäni outoa. Oma onnesi ei voi pelkästään perustua puolisosi olemassaoloon. Tarvitaan myös onnen löytymistä omasta elämästä ja omista unelmista.Uskon , että ihminen todella tarvitsee rakkauden vierelleen elämässään, mutta se ei voi olla kaiken lähtökohta tai pelkkä syy pariutumiselle ja sille että ei vain missään nimessä tarvitsisi nyt olla yksin.
Ei minua pelota se epätietoisuus, että en tiedä missä päin maailmaa rakkauteni ikinä nyt käveleekään. Hän kävelee minua vastaan sitten kuin olemme löytäneet samalle kadulle tässä maailmassa. Se mistä olen onnellinen on se, että tiedän kun hän kävelee minua vastaan seuraavan kerran uskallan ainakin olla oma itseni. Minua ei myöskään pelota tietoisuus siitä, että voin saada turpaani vielä monen monta kertaa rakkaudessa. Oma elämäni on tällä hetkellä kakku kermavaahdolla ja se mies olisi se kaunis kirsikka siinä kakun päällä. Parasta on, että voin aina palata takaisin syömään sitä kakkua kermavaahdolla vaikka kirsikat kakun päällä lentäisivätkin jorpakkoon.
Ja jos itket ja mietit miksi menitkään antamaan rakkautta sellaiselle joka sitä ei arvostanut, niin pyydän sinua lopettamaan itsesi soimaamisen nyt heti. Se kertoo vain sinusta ja sydämestäsi äärettömän paljon hyvää, että sinussa on voima ja viisaus antaa eteenpäin niin paljon välittämistä ja rakkautta. Älä mieti, että olisit menettänyt aikaasi turhaan tai antanut itsestäsi liikaa tai tehnyt jotakin vääriin/ettet osannut pelata peliä oikein/olit liian takertuvainen tms. STOP IT.  SE JÄRJETÖN RAKKAUS MITÄ OLIT VALMIS ANTAMAAN EI MENNYT HUKKAAN. JOS OLET VALMIS RAKASTAMAAN “VÄÄRÄÄ” HENKILÖÄ NIIN PALJON NIIN KUVITTELE KUINKA PALJON PYSTYT RAKASTAMAAN IHMISTÄ JOKA ANTAA SINULLE VASTARAKKAUTTA ?
ÄLÄ PYYTELE ANTEEKSI SITÄ, ETTÄ OLIT HENKILÖ, JOKA PITI YLLÄ USKOA ÄÄRIMMÄISEN VAIKEISSAKIN TILANTEISSA.USKO HYVÄÄN JA NÄÄ POSITIIVISET VAIKUTUKSET EROSTA. NÄMÄ HUONOT KOKEMUKSET KERTOVAT VAIN, ETTÄ SINULLA ON EDELLEEN HYVÄ SYDÄN, JOKA USKOO EDELLEEN RAKKAUTEEN JA ELÄMÄÄN.  SINUN EI TARVITSE TUNTEA SYYLLISYYTTÄ TAI HÄPEÄÄ SIITÄ, ETTÄ OLET KYKENEVÄ RAKKAUDEN TUNTEESEEN. OLE YLPEÄ SYDÄMESTÄSI JA SIITÄ MIHIN SE PYSTYY. OLE YLPEÄ SIITÄ ETTET OLE KYYNISTYNYT JA KYLMETTÄNYT SYDÄNTÄSI ELÄMÄLLE JA RAKKAUDELLE.
JA MINÄ LUPAAN TULEE SE PÄIVÄ, KUN JOKU NÄKEE SEN SINUN SYKKEESI MAAILMAN KAUNEIMPANA ASIANA TÄSSÄ MAAILMASSA.



“ITSENSÄ RAKASTAMINEN JA ITSESTÄ HUOLEHTIMINEN EI TARKOITA ITSERAKKAUTTA, YLIMIELISYYTTÄ, NARSISMIA “

(JUTTA GUSTAFSBERG)

 Ja ei , en ole rakkauden ruma ankanpoikanen, vaikka jonkun mielestä siltä näytän. Olen tällä hetkellä oman elämäni ja unelmieni kuningatar ja itseni rakastamisen Afrodite. 
Aikani rakastaa elämäni miestä tulee vielä ja jokainen joka minut tietää, että kun rakastan, minä todella rakastan. Niinkuin rakastan nytkin perhettä ja ystäviäni koko sydämestäni ilman rajoja.

Rakastan lähimmäisiä niin kuin itseäni.
Muistathan sinäkin rakastaa.
Rakkaudella,
Laura.


2 thoughts on “MITEN SELVITÄ EROSTA ? RAKKAUDEN RUMA ANKANPOIKANEN VAI OMAN ELÄMÄN AFRODITE?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *