YOU CAME HERE FOR A REASON

MITÄ RANSKA ON MINULLE TÄHÄN MENNESSÄ OPETTANUT?

MITÄ RANSKA ON MINULLE TÄHÄN MENNESSÄ OPETTANUT?

Heippa rakkaat,

Olen muuttanut ihanaan asuntoon vanhaan kaupunkiin nyt viimeiseksi kuukaudeksi täällä Nizzassa ja tästä kämpän tunnelmasta inspiroituneena päätin myös jakaa teille kaikkia niitä opetuksia, mitä tähän mennessä olen täällä Nizzassa olon aikana oppinut Ranskasta ja itsestäni ihmisenä.

 

  • Että maltti on valttia. Kaikki kestää ja siihen kannattaa varautua.Pankkitilin avaamiseen meni noin 3 viikkoa, koska niin harva puhuu täällä mielellään englantia. Lopulta takeltelin ranska -englannilla itseni pankkiin, josta seurasi 2 viikon paperirumba. Kaikesta otettiin kopio ja liitteet tarvittiin kaikista elämän vaiheista.

 

  • Sinänsä hidas elämä on jotain mitä ihailen suunnattomasti täällä. Alussa se vaan saattaa tulla suurena järkytyksenä.Virastot ja pankit pitävät keskellä päivää ruokatauon 2-4 ja tähänkään ei välttämättä osaa varautua, jos ei ole tottunut ranskalaiseen kulttuuriin aiemmin. En ole myöskään vieläkään saanut opintotukea, joka minulle luvattiin Ranskan valtiolta. Ei siinä, eihän tässä ole enää kuin kuukausi opiskeluja jäljellä…hahah.

 

  •  Selvisin hengissä hammaslääkärikäynnistä ranskalaisessa hammashoitolassa. Tämä kokemus oli suoraan kauhuelokuvasta ja kiitän Jumalaa, että ranskan kielen taitoni ylsi siihen saakka, että hammas saatiin hoidettua kuitenkin lopulta kuntoon.

 

  • Opin selviytymään ranskan kielellä myös esim. CAF toimistossa asioimisesta ( hei eivät lain mukaan saa puhua muuta kuin ranskaa tässä virastossa) , opin kysymään apua eri tilanteisiin, käymään ravintolakeskustelut ja perusasiat ranskaksi. Diipimpään keskusteluun vielä en tosin pysty ja se lienee sitten jäänee myöhemmän elämän tavoitteeksi. Englanti on parantunut myös business-kielen osalta ja yleisesti, koska MIB opinnot ovat englanniksi ja opiskelijoiden kanssa puhutaan englantia myöskin joka päivä.

 

  • Olen oppinut ryhmäytymisen merkityksen. Vaikka rakastan olla hiljaisuudessa yksin, on opintojen kannalta erittäin tärkeetä, että ystävystyy edes joidenkin ihmisten kanssa ja käy ainakin silloin tällöin tapahtumissa. Kaverit pystyy auttamaan läksyissä ja kyllä se yhteen hiileen puhaltamisen fiilis on todella ihana fiilis! Mie voin rehellisesti myöntää, että aluksi mie ujostelin lähestyä uusia ihmisiä tai jotenkin koin sen turhana/vaivalloisena mutta heti kun sain edes jotain sanottua niin olin valmis kertomaan koko elämän tarinani. Tähän tutustumisasiaan toki vaikuttaa vahvasti myös  introvertti luonteeni ja siihen liittyvät aspektit!

 

  •  Poskisuudelmat olivat aluksi järkytys. En osannut varautua niin läheiseen kontaktiin tuntemattomilta, mutta yritin aina kyllä esittää, että olin ihan mukana jutussa.On välillä huvittavaa katsoa, kun esim miesporukassa jokainen pussaa jokaista poskelle vaikka tyyppejä olisi 10 siinä porukassa. Mutta tämä on jotain mitä ehdottomasti pitäis saada Suomeenkin, vaikka edes halauksen tasolla. Sillä uskon, että tämän avulla miehet uskaltais purkaa miehiset maskinsa helpommin ja puhua tunteista paremmin miesten keskuudessa. Nyt minulle poskisuudelmat  ovat myös jo arkipäivää! <3 BIJOUX! xx

  • Käteistä saa aina olla mukana kaupungilla asioidessa,sillä monessa pienemmässä kaupassa on 10 euron alaraja korttiostoksille.

 

  • Nizza on vaihtokohteena ihana : se on keskellä kaikkea . Helppo päästä Italiaan, Alpeille, beachille ottamaan aurinkoa, Cannesiin, Monacoon ja muualle Eurooppaan lentää suhteellisen halvalla. Marseillessa ihastuin täysin luonnontieteellisen puistoon missä hypimme kallioilta mereen. Marseille kaupunkina taas ei ollut yhtä ihana mielestäni kuin Nizza. Nizza on juuri sopivan pieni, puhdas ja kompakti, jossa yhdistyy täydellisesti kaupunki, vanha kaupunki ja “biitsielämä”.

  • Ranskalaiset ei pahemmin harrasta fitnesstä, täällä urheillaan luonassa , harrastetaan triathlonia, juoksua , pyöräilyä,uintia ja kestävyyslajeja enemmän.

 

  • Varo ette jää ihmettelemään pankkiautomaatilla liian pitkäksi aikaa. Kone syö korttisi, jos et vedä sitä ajoissa pois automaatista…Nimmarilla kokemusta on.

 

  • Patonkia ja leivoksia pursuaa joka paikasta ja olen itsekin sanonut hyvästit gluteenittomuudelle (erityisesti koulustressin kohdatessa nutella croissantit ovat saaneet kyytiä ja croque monsieurit eli juusto/kinkku toastit). Leipä vaan maistuu täällä jotenkin niin maagisen tuoreelle ja hyvälle!

 

 

  • Juustot, viinit ja ruoka ovat erittäin hyvälaatuisia ja maukkaita. Oma lempparini on camembert juusto, joka on pistetty uuniin. Se on päältä rapeaa ja sisältä ihanan “sulatejuustomaista” ja tässä juustossa pyöritellään sitten uunituoretta patonkia. Sit vähä viiniä kylkee tai joku aperol spritz… aijjaij.

  • Koulussa oli aluksi tosi vaikea löytää aluksi tasapainoa opintoihin. Joko olin täysin omissa maailmoissani tunnilla tai sitten yli-paniikissa ja keskittynyt opettelemaan kaikkea mahdollista kokeeseen. Olin saada erittäin pahan stressipaniikkikohtauksen vaan siitä , että pelkäsin olevani liian tyhmä johonkin kurssille tai ylipäätään koko kouluun. Tässä kohtaa korostan taas ryhmäytymistä ja keskustelua asioista muiden oppilaiden kanssa,  jotta opit ymmärtämään mikä tyyli toimii missäkin koulussa. Opintojen tuskallisuutta on myös mukavempi  jakaa ystäviesi kanssa hahah.

  • Jos vuokraat asunnon, niin suosittelen lämpimästi suomalaisen mariviera.fi-palveluja. Saat sopimukset ja asioinnin helposti suomen kielellä ja vältyt esim. siltä mitä kävi luokkakaverilleni: Hän maksoi vuokrat etukäteen ja tuli huijauksen kohteeksi. Rahat meni,  mutta vaihtoon tullessa hänellä ei edelleenkään ollut asuntoa.

  • Seppo Taalasmaan taidot oppii myös vaihdon aikana Ranskassa. Olen oppinut avamaan kaiken maailman putket, asentamaan palohälyttimen, selvittämään palaneiden sulakkeiden ongelmia yms. Suomessa kaikki talot ovat niin hyvässä kunnossa ettei ikinä tule ajatelleeksi, että esim. nämä mun suihkun vedet saattaa tipahtaa esim. naapurin olohuoneeseen. Näin kävi esim miulle…

 

  • Ennen kaikkea vaihto on opettanut minua selviämään mitä kummallisemmista tilanteista. Epämukavuusalueelle joutuu usein mutta voi sitä onnistumisen fiilistä ja onnea pienistä asioista, kun jotkut asiat menee nappiin !

 

  • Kiitollisuus kasvaa hurjasti vaihdon aikana. Esim. klo 8-20 koulupäivien jälkeen, kun pääsee kuumaan suihkuun,  niin sitä on hetken aikaa valaistumisen kaltaisessa olotilassa- nirvanassa. Aluks minulla ei ollut täällä opintoja juuri nimeksikään mutta todellisuus iski marraskuun puolivälissä,  kun yhtäkkiä koulua olikin joka päivä. Täällä myös kaikki kokeet ja presentaatiot on työnnetty samalle viikolle, jossa nyt sinänsä on omat hyvät ja huonot puolensa.

  • Ensin kun tulee vaihtoon tapahtuu tietynlainen kulttuuri rakastuminen. Kaikki on ihanaa, uutta ja ihmeellistä. Ensimmäisen kuukauden jälkeen alkaa kuitenkin todellisuus iskeä päin näköä ja kulttuurishokki voi iskeä, kun tajuaa, että tässä ympäristössä pitäisi nyt alkaa pyörittää normiarkea samalla tavalla kuin Suomessakin. Kulttuurishokin jälkeen pääsee kuitenkin takaisin hyvään olotilaan, jos ei ole vielä sen pauhatessa ehtinyt karata takaisin kotimaahansa. Uskon itse olevani tällä hetkellä nyt tässä kultuurishokin jälkeisessä zen tilassa. Viihdyn täällä hyvin mutta toisaalta myös ihana palata Suomeen rakkaimpien luo.

 

  • Kaikki mitä pidät itsestäänselvyytenä Suomessa, tulee muuttamaan vaihdossa muotoaan. Kulttuuri, kieli ja tavat ovat aina erilaisia eri maissa.

 

  • Koska minulla oli täällä alussa paljon aikaa ajatella omaa yrittämistäni mentoroinnin osalta, huomasin, että palvelulleni on paljon kysyntää ja mentorointi/life coaching / motivointi yrittäminen tuntuu tällä hetkellä todella omalta. MIB (Master of International Business) täällä on auttanut minua paljon kehittämään toimintaani ja ottamaan huomioon asioita mitä en olisi osannut ilman tätä koulua ottaa huomioon.

  • Instagramini / Youtube kanavani ovat  kasvaneet yllättävän hyvin täällä olon aikana, koska tuntuu,että minulla on ollut hyvä mindset päällä täällä jakaa tajunnanvirtaani. Olen myös tajunnut,  että tarvitsen aputiimin ja joukon ympärilleni kehittämään yritystäni. Kaikesta ei tarvitse eikä pidä selvitä yksin. On tärkeää alkaa etsiä samanhenkisiä ihmisiä ympärille kehittämään yritystä ja inspiroimaan toinen toisiaan.

  • Minulla on ollut aikaa kuunnella äänikirjoja ja tätä myötä myös oma ymmärrykseni elämää kohtaan on kehittynyt. Huomaan päivä päivältäni tulevani viisaammaksi siitä millainen olen ja mitä elämältä halua, ja miksi ajattelen niin kuin ajattelen ja miten menneisyys on muovannut minusta tällaisen,  kun tänään olen. Olen oppinut rakastamaan itseäni enemmän.

 

  • En esimerkiksi ole enää ollut niin sairaalloinen liikunnan ja ruokien suhteen. Liikun salilla max. 4 kertaa viikossa. Sallin itselleni useinkin herkkuja ja pidän vartalostani sellaisena kuin se on. Olen huomannut,  että suurimmat vahvuuteni ihmisenä ovat juuri sisäisiä. Se miten käyttäydyn, miten autan muita , miten minulla on sekä eksistentiaalista ja inter- ja intrapsyykkistä älykkyyttä. Tajuan erittäin hyvin toisten ihmisten tunteita, omia tunteitani ja osaan pohtia mielestäni hyvin elämää, kuolemaa  ja sen merkitystä.Olen oppinut rakastamaan myös introverttiuttani ihmisenä ja pitämään sitä vahvuutena.

  • Koulussa tuppasin aliarvioimaan itseni heti alkuun. Ajattelin, että muut ovat jotakin huippu Harvard-tason opiskelijoita kunnes huomasin ,että lopulta itse opetinkin ryhmäläisiäni asioista, joista luulin aluksi, että he tietävät kaiken. Näin aluksi todella paljon vaivaa asioiden ymmärtämiseen ulkoaopettelun sijaan ja tämä kääntyikin lopulta minun voimavarakseni. Minun ei tarvinnut muistaa mitään mantra ulkoa vaan pystyin esittämään asiani luontevammin ja soveltamaan helpommin opittua tietoa. Kaikki asiat mitä opin kursseilla, pyrin soveltamaan myös omaan liiketoimintasuunnitelmaani mentorointi bisneksen osalta. Halusin todellisesti ottaa hyödyt tästä vaihto-opiskelusta myös itse koulunkäynnin osalta.

Tällaisia pointteja minulle on herännyt tähän mennessä ranskalaisesta kulttuurista ja elämästä täällä. Huomenna menenkin haastateltavaksi erään toisen ranskalaisen business-yliopiston videolle, jossa kerron kokemuksistani ERASMUS- vaihto-opiskelijana.

Ensi viikolla minulla on sitten 5 koetta ja 3 suullista esitelmää, joten aika mehukas viikko tiedossa. Aion ottaa kuitenkin päättäväisen asenteen ja olla itsevarmana siitä, että osaan mitä osaan ja se riittää, kun vain yritän parhaani. Tämän viikon jälkeen koittaakin sitten löysemmät viimeiset viikot koulussa ja viimeistään näiden viikkojen aikana aion ottaa kaiken irti Ranskasta! <3

Pistäkää ihmeessä kysymyksiä, jos jotakin herää aiheeseen liittyen  <3!

En voi muuta kuin suositella vaihtoa!

 

Halauksin,

Laurasi.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *